Iron Man 2

Ironman2

Iron Man 2 esittely

Iron Man 2 on Playtechin valmistama kolikkopeli. Nimensä mukaisesti se on lainannut teemansa suositusta supersankarielokuvasta. Toiminnantäyteisen pelinautinnon lisäksi tämän pelin parissa on mahdollista rikastua tuntuvasti, sillä muiden Marvel-kolikkopelien tavoin tämäkin peli on liitetty neljään progressiiviseen jättipottiin.

Iron Man 2:ssa on viisi pyörivää rullaa ja kaikkiaan jopa 50 voittolinjaa! Osa symboleista on totuttua isompia, joten peli poikkeaa hieman ulkonäöltään monista muista kolikkopeleistä. Pelin kuvitus koostuu elokuvan hahmoista, ja mahtipontinen musiikki virittää seikkailutunnelmaan. Progressiivisten jättipottien lisäksi tarjolla on tietysti pienempiä voittoja. Niistä suurin on 3000 kolikkoa, joten lompakko voi päästä tämän pelin parissa lihomaan mukavasti ilman jättipottiakin.

Pelaaminen

Leikkirahalla voitot kuitenkin jäävät haaveeksi, joten tutustumisen jälkeen kannattaakin liittyä jollekin nettikasinolle. Kasinoita on netti pullollaan, ja uusia syntyy koko ajan lisää. Kasinot kannattaa ottaa tarkkaan vertailuun, sillä niillä on kova kilpailu uusista asiakkaista, ja kilpailun takia ne tarjoavatkin toinen toistaan suurempia tervetuliaispaketteja. Yleisimmin paketit koostuvat ilmaiskierroksista, sekä talletusbonuksesta. Ilmaiskierroksia saa monesti pelkällä rekisteröitymisellä, ja ne ovatkin käypää valuuttaa tiettyihin peleihin. Ilmaiskierroksilla pystyy voittamaan samalla tavalla kuin oikealla rahallakin.

Ironman2

Talletusbonuksen puolestaan saa, kun pelaaja ensimmäistä kertaa siirtää rahaa pelitilille. Bonuksen määrä riippuu kasinosta, joten tämän takia vertailua kannattaa tehdä, ja valita se, joka tarjoaa isoimman bonuksen ensimmäiselle talletukselle. Näin pelaaja pystyy jopa moninkertaistamaan pelikassansa. Myös kasinon säännöt on hyvä lukea läpi, sieltä löytyy tietoa myös kierrätysvaatimuksista, jotka liittyvät ilmaiskierroksilla ja bonuksilla saatuihin voittoihin.

Pelin erikoisominaisuudet

Iron Man 2:n erikoisominaisuuksiin lukeutuvat ilmaiskierrokset, suuret symbolit ja jättipottipeli. Muiden Marvel-kolikkopelien tapaan tämänkin pelin erikoisominaisuudet poikkeavat hieman muiden kolikkopelien bonusominaisuuksista. Ne tuovatkin rutkasti lisäiloa pelaamiseen. Lisäksi erikoisominaisuudet auttavat voittamaan entistä enemmän rahaa!

Pelissä on mukana myös jokerisymboli. Se korvaa kaikki muut symbolit paitsi Iron Man 2 -symbolin. Jo kahdesta jokerista samalla voittolinjalla ansaitsee lisäksi rahapalkinnon. Ilmaiskierrokset alkavat, kun vähintään kolme Iron Man 2 -symbolia pysähtyy rullille samanaikaisesti. Pelaaja saa kerralla käyttöönsä 10 ilmaiskierrosta. Iron Man 2:n ilmaiskierrokset poikkeavat monien muiden pelien ilmaiskierroksista siten, että niiden aikana voittokerroin kasvaa yhdellä jokaisen kahden päättyneen ilmaiskierroksen jälkeen. Ilmaiskierrokset alkavat voittokertoimella kaksi, ja voittokerroin kasvaa tasaisesti kahden kierroksen välein.

Kaiken kaikkiaan muiden Playtechin pelien tapaan myös Iron Man 2 on toimintaa täynnä. Eikä tämä jatko – osa ole ainakaan edeltäjäänsä yhtään huonompi. Jotain uutta ja jotain tuttua pelissä on. Leffojen ja sarjakuvien ystäville Iron Man 2 on varmasti mukava kokemus. Ja miksei olisi muillekin pelaajille, sillä sen verran paljon jännitettävää pelissä on.

Iron Man 2 bonukset

Lisäksi ilmaiskierroksilla lisävoittoja tuo lisäjokeri keskimmäisellä rullalla. Se korvaa kaikki muut symbolit lukuun ottamatta Iron Man 2 -symbolia. Ilmaiskierrosten aikana ei ole mahdollista voittaa lisää ilmaiskierroksia.

Suuria symboleita on tässä pelissä kuusi. Ne ovat kahden symbolin pituisia ja auttavat täten muodostamaan voittoyhdistelmiä. Ne toimivat siis voittoyhdistelmissä kuten kaksi toisistaan erillistä symbolia. Suuria symboleita esiintyy jokaisella rullalla.
Iron Man 2 on yhdistetty neljään progressiiviseen Marvel-peleille yhteiseen jättipottiin. Jättipottien nimet ovat Power, Extra Power, Super Power ja Ultimate Power. Jonkin näistä jättipoteista voi voittaa jättipottipelistä. Se alkaa milloin tahansa tavallisen pelin aikana. Jättipottipeli alkaa sitä todennäköisemmin, mitä suuremman panoksen pelaaja on asettanut. Mikäli jättipottipeli alkaa, on pelaaja voittanut varmasti jonkin jättipoteista. Jättipottipelissä pelaaja avaa ruutuja, joista paljastuu jättipottien symboleita. Kolme saman potin symbolia tuo pelaajalle kyseisen jättipotin!

Iron Man 2 on peli, johon on suositeltavaa tutustua ennalta sen lukuisten erikoistoimintojen, sekä robottisymbolien suuren koon vuoksi. Myös isoimmat kasinobonukset kannattaa kaivaa esiin netin syövereistä pelikassan paisuttamiseksi. Budjetti on hyvä laatia siten, että varaa kasinolle sellaisen summan rahaa, jonka tarvittaessa pystyy myös häviämään ilman ongelmia. Pelaamiseen tulisi suhtautua ajanvietteenä, eikä keinona ansaita nopeasti paljon rahaa, sillä uhkapelissä on aina kyse siitä potkiiko onni vai eikö.

Missä pelata?

Iron Man 2:ta voi pelata Playtechin pelejä tarjoavilla nettikasinoilla. Peli löytyy esimerkiksi kotimaisen RAY:n nettikasinon valikoimista. Useimpien nettikasinoiden peleihin on mahdollista tutustua ilmaiseksi, eikä tällöin vaadita yleensä edes rekisteröitymistä kasinolle. Ilmaiskokeiluista ei kuitenkaan ole mahdollista voittaa mitään, joten voittoja toivovien on joko panostettava peliin omaa rahaa tai hyödynnettävä kasinoiden bonuksina tarjoamia ilmaiskierroksia ja ilmaista pelirahaa.
Playtech on valmistanut pelistä myös mahtavan mobiiliversion. Iron Manin seuraan voi siis palata missä ja milloin vain, kunhan mukana on tabletti tai älypuhelin!

Myös Iron Man 2 on pelattavissa ilmaiseksi kaikkialla, missä Marvelin pelejä sattuu olemaan. Pelin voittotauluun kannattaa käydä tutustumassa, sillä sieltä selviää voittojen jaon lisäksi erikoistoiminnot ja muu tarvittava tieto. Parhaiten pelin kuin pelin salat avautuvat kuitenkin pelaamalla itse peliä. Tähän tarkoitukseen leikkirahalla toimiva versio on aivan hyvä.

Mobiilissa

Mobiiliversiota Iron Manin jatko – osasta ei ole vielä saatavilla. Älypuhelimella ja tabletilla pelaaminen on nykyaikaa, ja pelitalot ovat alkaneet vastaamaan mobiilisovellusten kysyntään pikkuhiljaa. Uusia pelejä julkaistaan erillisinä, älylaitteisiin asennettavina sovelluksina, jotka ovat selkeämpiä, ja helpompia käyttää. Mobiilipelaamisessa on se vapaus, että sitä pystyy harrastamaan milloin ja missä vain. Mobiililaitteiden selaimen kautta pelaaminen kyllä onnistuu, tosin peli on täysin saman näköinen kuin kotikoneeltakin katsottuna.

Pelin palautusprosentti on Marvelin vakio, eli 95. Palautusprosentti antaa jotain kuvaa voittomahdollisuuksista. Pitää kuitenkin muistaa että luku perustuu pitkällä aikavälillä tapahtuvaan pelaamiseen, eikä näin ollen kerro muutamaan pyöritykseen perustuvasta pelaamisesta, ja sen voittomahdollisuuksista mitään. Luku kertoo kuinka suuri osa pelaajien peliin sijoittamasta rahasta palautuu takaisin pelaajille.

Iron Man 2 yhteenveto

Iron Manin jatko – osa ei ainakaan ole edeltäjäänsä yhtään huonompi. Tässä vauhdikkaassa seikkailussa pelaaja viedään keskelle taistelua, jota käyvät yhdessä tiedemiehet ja robotit pahoja voimia vastaan. Maailman pelastaminen on voittojen keräämisen ohella kenen muunkaan, kuin pelaajan vastuulla. Tämäkin hedelmäpeli on Playtechin käsialaa, ja se kuuluu Marvel – pelisarjaan. Joten neljä jättipottia odottaa myös ottajaansa.

Iron Man 2 saattaa alkuun tuntua hieman sekavalta, sillä robottisymbolit ovat kaksi kertaa normaalien symbolien kokoisia, ja vievät täten useamman voittolinjan. Tähän kuitenkin tottuu äkkiä. Pelissä on voittolinjoja huikeat 50 kappaletta viidellä kiekolla. Linjoja on mahdollista panostaa 0,01 kolikon ja 75 kolikon väliltä monipuolisesti, joten vaihtoehtoja löytyy kaikenlaisille budjeteille. Pieniin voittoihin riittää kolme samanlaista symbolia voittolinjaa kohden, ja peruspelin suurin voitto on 3000 kolikkoa, joka irtoaa viidellä Wildilla. Wildien lisäksi voittomahdollisuuksia ja pelikokemusta parantavat Scatter – symbolilla saatavat voitot, ilmaiskierrokset kertoimella, sekä Marvelin jättipotit.